maanantai 16. helmikuuta 2015

Plussan ja pakkasen kilpajuoksua

Loskan paluu. Voisii olla hyvinkin nimi, jos pitäisi nimetä viikoon sää. Asteet tosiaan putosivat plussan tuntumalle, sen verta hyvin, että loskaahan siitä syntyni. Perinteisesti, tämä sitten jäätyi ja suli hieman taas. Noh, ainakin kevään tulo on kohtapuoliin ovella kolkuttavana~

Naruto The Last -leffa. Ei miulla muuta, mutta aivan yli ihana leffa! 10/10 ja silmieni vuotamisen määrä. Loppu varsinkin on tuossa jotain niin söpöä että oksat poies! Ulkoasullisesti niinkuin kaikinpuolin muutenkin.
Leffa tosiaan nosti intoin väkertää Hinatan ja Sakuran asut valmiiksi. Odotan kyllä Hinatan asun tekoa enemmin, koska olen alustalähtien tykännyt tuon asun kokonaisuudesta enemmin. Sakuran asu on kiva kanssa, mutta ei niin kivaisa kuin Hinatalla. Ehkä liian simppeli makuuni, mutta kuitenkin sen vaste kiva, että tahdon moisen tehdä.

Tiistaina käväisin ruokkiksen yhteydeässä kaupassa. Matkaan lähti ämpärillinen appelsiinejä. Kyllä, ämpärillinen. 5€ hintaan nuo sai niin en voinnut olla vastustamatta. Ja sainhan hyvän ämpärin, joka oli vielä sininenkin. Pomon ilme oli jännittävä kun tulinkin takaisin ämpärin kanssa. Onneksi reppu oli mukana tuona päivänä töissä.

Töitten jälkeen kämpilleni tullessa, katsahdin postilootaani. Siellä oli paketti: Muumit Rivieeralla DVD'n! Jumansfiidu tätä olinkin odottanut jo jonkin tovin. Leffaan asti en kerennyt..okei saanut aikasiksi mennä ja jäin sitten odottamaan julkaisua DVD'n muodossa.

Keskiviikkona lähdin töistä tuntia aijemmin, jotta pääsin hoitamana työhomman koneellein, pomon käskystä. Puljailin nimittäin tuona päivänä otettujen kuvien kanssa. Ilta menikin noitten kanssa pääosiin kokonaan, sivussa ollen pyykkivuoroin.

Viikonloppu tuli ja meni monenmoisissa, semi rauhallisissa touhuissa. The Big Bag Theory'yn (tuttavallisemmin varmaan monelle Rillit huurussa) maratonin. Koska olin aikoinaan mennyt sekasin missä olinkaan menossa, aloitin alusta katselun. Siinä ohessa vähän mitäsatttuu tekemisiä. Kuten koiran kanssa säätämistä ja protojen tekoa.
Sunnuntaina sään ollessa kivaisa, ajattelin suunnata ulkosalla kuvailemaan ja kiertelemään ypäriinsä koiran kanssa. Jäälle erehdyttiin myöskin tallustelemaan ja Wilma pääsi ihmettelemään luistelijoita ja hiihtäjiä.


Tulevana perjantaina on satamassa jokin hiihto/luistelu tempaus ja illasta ammutaan raketteja. Mitenniin ajattelin mennä tuonne valokuvailemaan? Höhöh.

-----------------------

Cossien kangashankinnat olen päättänyt hankkia kerralla, köntässä. Miksipä erissä ostelemaan, kun voinee kerralla hankkia kaikki oleelliset asuihin. Olettaen, että moiset kaikki löytynevät kerralla.

Paperille olenkin tehnty sotatarvike listain jo jonkin tovin ja laput laitellut sienällein sinitarralla. Koneen viereen, josta näen nuo helposti.

Olen aloittanut tekemään protja laatikoista ja pussukoista joita Narto (kyllä, puhun Naruto sarjaa Narto sarjana, kyseessä ei ole kirjoitusvirhe..tälläkertää) sarjan cosseillain esiintynee.
Hinatan selkäpuolella oleva pussukka, joka on suhteellisen iso on tehty protona. Tein paperille kaavat ja leikaksin nuo sitten kankaalta, jämätilkuista. Liurupussukkahan noista sitten kehkeytyi, mutta sovpin kokoinen kaikinpuolin. Kuvaa en moisesta ottanut, koska työstö meni kuin liukuhihnalla. Virallisesta sensijaan voisin koittaa jotain työstökuvaa ottella.
Viralliseen pussukkaan tulee sitten jämäkkyyttä ja jonkinlainen läppäkiinnitys.

Pussukkaproton tultua hyväksytyksi, tarkoitti tämä nyt sitä, että Hinatan asu olisi protoiltaan valmis. Sakuralle tarvitsee muutama prot-osuus tekaista ja Koalle paitaan hihat. Tämän jälkeen,..kaikki proton-osaset ovat valmiina ja kaavat odottamassa virallista työstöään.
Tämän seurauksena vuorossa on se odottamisen osuus, että rahaa tupsahtelee tilillein ja pääsen tekemään hankintoja ja aloittamaan asun teon!

P.S. Sakurakin sai vikan osasensa, vyötäröhärvelin protoineen valmiiksi.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Big Hero 6 -leffan tunnelmia ja talvista Kuopiota

Pientä pakkasta, leijailevaa lunta maahan, vierailija Kuopiossa ja paljon muuta. Lunta on leijaillut maahan ja ulkona onkin aivan ihanat nietokset, sopivasti lunta niinkuin talvessa pitääkin olla. Pakkasetkin ovat pysyneet suhteellisen vaihtelemattomissa. Sopivan pieni pakkanen~

Keskiviikkona 28.1. päätin alkaa yhtä hammasta vähemmäksi. Koska viisaudenhammas. Hampaan poistossa mennyt juuri mitään aikaa, vaan itsepuudutusaineitten laitossa ja sun muussa nemmänkin. Puudutuksen loputta, noin tuntia myöhemmin repimisestä ei kipua tuntunut missään. Suussa kylläkin maistuen veri ja vanutuppo sitäkin enemmin.
Särkyä tai minkään sortin kipua ei ilmennyt missään vaiheessa. Kaikkia olettamuksiani vastaan, tämä on ollut helpompaa mitä oletin. Koputan kuitenkin puuta.

Lauantaina 31.1. töissä oli operaationa tuotekuvausta (Daiga Daiga Duu'lle) ja loppu päivä meni muilla hommilla. Töitten jälkeen käväistä Eurokankaassa katselemassa kankaitten hintoja. Hinataan, Sakuraan ja Koalaan. Jotta sitten osaan varautua hinnallisesti moisiin. Huonolla tuloksella tuolta hiippailin kaupan kautta kämpille. Seuraavaksi suuntarin koiran kanssa ulos riekkumaan. W teki kauniita ilmakettyhyppyjä hankeen, naama edeltä. Perus Wilma siis.

Olen selvitellyt saumureitten eroja ja hintoja. Ja sitä mikä olisi viksu hankinta juuri minulle. Koska vanhemmat ovat luvanneet kustantaa valmistujaislahjaksi moisen, niin nyt odottelen vain lupaa tilaukseen. Etuajassa tuon kuulemmalti kyllä saan ja ennen kesää.
Saumurin jälkeen alkaakin olemaan kaikki oleellinen ja tarpeellinen sotavaruste ompeluiltaan.

nämä ja paljon muita tuli kuvattua

Aloitimpa turhien tavaroitten pakkailun laatikoihin. Koska hallussain on semi paljon tavaraa, mitä ei nyt tule tässä kevään aikana välttämättä käytettyä (kuten osa cosseista), niin päätin alkaa pakkailla moisia omiin laatikoihin. Laatikon kylkeen kirjottelin mitä laatikko sisältänee, jotta purkuvaiheessa sitten ei tarvitse arvuutella.

Viikko menikin sitten perusarjella pääosin. Töitä ja ilta koiran kanssa ja monenmoista touhua. Eri iltoina sitten satunnaisesti vähän eri hommia, kuten pyykkäystä, möllöttämistä, siivousta ja koiran kanssa touhuamista jne.

Perjantaina  6.2. töitten jälkeen kipaisin koiran hakemaan kämpiltä ja suuntasin bussiasemalle. Tarua hakemaan. Keskustan ja kauppojen kautta noutamaan leffaliput lauantaille ja siitä sitten kämpillein. Ilta menikin mm. Tie Eldoratoon ja Fairy Tail leffan katsomisilla.

Lauantaina aamuselta kuvaamista, jonka puolesta herättiin ihmisten aikaan ja valmistauduttiin kuvailulle. Aikaa ja paikkaa ei kuitenkaan oikein suopeutunut kuvailulle ja seuraavaksi suunnattiin keskustaan. Makuunin, jossa käytiin mässyä ostelemassa. Ja sitten leffaan (Big Hero 6) ja lopuksi syömään Raxiin.
Leffasta sen verto, että yksi parhaimpia Disneyn leffoja. Leffassa ei tullut mielestäni lainkaan tylsää kohtaa!vaan tapahtumat etenivät sopivaa tahtia etiäpäin. Lisäksi poikkeuksena oli lauluttomuus! Tyypillisessä Disney leffassahan aina lauletaan. Suomidubbikin oli hyvä. Hankintaan menee moinen, jahka vain DVD'lle ensin ilmestynee.
Raxista raahauduttiin kämpille josa Tarun kanssa menikin loppu ilta monenmoiselle touhulla. Oli hupaisaa!


Sunnuntaina sitten päivällä lähdettiin kuvausyritykselle. Julmetunmoinen, kylmä tuuli kuitenkin esti moiset ja palattiin takaisin kämpille. Käytävässä käytiin kuitenkin kuvailemassa ja tästä sitten hetkeksi hengähtämään, kunnes pitikin saatella Taru bussiiinsa.
Sassen kansa käppäiltiin Valintatalolle josta suuntasin sitten omineen kämpillein. Oli hirmun kivaa tämä Tarun käynti Kuopiossa!
Loppu ilta menikin sitten kuvien kanssa, siivouksella ja oleilulla. Hyvän viikonlopun jälkeen on kiva palata sitten maanantaina arkeen.
Tarusta otettuja kuvia *klik*.

-------------

Ja hei nytten on aika mainostaa! En pahemmin mainosta mitään, mutta nyt tehdään poikkeuksia!
Elikkäs, ystäväväin Nina on päättänyt avata itselleen kuvasivuston (joka painottuu kuvailuiltaan cosplaylle) Facebookin puolelle *KLIK KLIK*! Ninan sivusto toiminee nimellä Cosplayphotographer Neiti Nina.
Käykäähän ihastelemassa Neidin kuvia ja tykkäilemässä niistä :)

-------------

Koalan paidan proto lähti suhteellisen ripeään liikkeelle. Selvillä sävelillä oli helppo edetä ja varsinkin Hinatan palapelisuikalepaidan jälkeen kaikki tuntuivat nopialta. Tein vain puolikkaisen proton ja toiselle puolelle saatoin innostua tekemään Lucyn (FT) ns. "ruotsi" asun puolikkaista. Hups. Nyt hallussain on molemmat kaavat. Muutoksia tulee vielä tehtyä kun sitten alan työstämään moisia, mutta niin. Jälkimmäinen tosin menee työstöön sitten joskus, koska Koala on tämän vuoden operaatio.
Koalan asuun löytynee kengät, sukat, peruukki ja hattu aikanaa, Löysin vallan passelin oloisen lätsän kyseiseen asuun ja nyt vain odotan tuota, kuten peruukkiakin saapuvaksi.


Hinataan pohdiskelen vielä millaisen peruukin tuohon tilailen. Maaliskuun puolella ajattelin moisen toteuttaa ja pistää sitten tilaukseen, millainen se sitten ikinä onkaan sävyltään. On muutama todella kiva vaihtoehto joista on niin pirun hankala valita...

Sakuran asu puolestaan ei ole liiemmin edennyt. Peruukki, otsapanta ja pökät tuohon löytynevät. Kenkiä etsiskelen ja loppuosa asusta onkin melkeempä pelkästään kannaan varassa. Mutta kaikki aikanaan. Maaliskuussa aloitan ompelemiset viimesteen, näiden kolmen asujen suhteen.

Piilarihankintoja pitänee tehdä sitten Hinatallle ja Koalalle kevään mittaan. Sakuran menen omilla silmien sävylläin, joka on vihreäämpään päin painottuvampi.

P.S. Olenko kertonut, että Tie Eldoraadoon on aika pirun pop leffa! Sain jokunen aika sitten lopultakin hankittua sen itselleni DVD'lle~