sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulu se kohta ovella kolkuttaa

Lunta on sadellut toisinaan maahan, mutta paria päivää pidempää tuo ei kuitenkaan ole pysynyt. Valitettavasti. Tilalle on saapunut loskan kautta lumeton maa. Tätä samaa kaavaa on nyt kestänyt jokusen aikaa. Kunhan jouluksi tulisi lumet niin olisi hyvä.

Marraskuun vika viikonloppu meni suoraan vain oleilulla. Perjantaina koulun jälkeen suuntasin kämpille käyttämään koiran. Kämpille palattaessa aloin hieman siivoilla kämppää. Ilta meni piirtäessä ja koiran kanssa treenaillessa.
Lauantaina sitten muutama tunti meni kauppoja kiertäsessä ja illasta Sasse tuli sosiaalisoimaa kanssain ja jäikin sitten yöksi.

Illasta, maanantaina suuntasin keskustaan bongailemaan pientä matkalaukkua, kohtuu hintaan. Olin jo pitkään moista etsiskellyt ja nyt ajattelin taasen katsahdella tarjontaa. Tuloksena läysinkin sieltä mistä sen uskoinkin löytäväni: Kuopion laukkukeskuksesta. Tuolla oli tarjouksia, joista katselin tarpeisiini sopivaa pientä matkalaukkua. Myyjän kanssa puljattiin monenmoista ja testasin muutamat leukutkin, joista yksi osottautui mieluisaksi: pieni ja jämäkkä matkalaukku, kahdella vetopyörällä. 40€ hintaan, koska tarjous.
Pitkäaikainen operaatioin oli saatu päätökseen lopultakin.

Koulussa kotelomekkoin sai itselleen vuoren, jonka yläosa on musta ja alaosa on puolestaan turkoosi. Miksikö? Koska mustaa vuorikangasta, kunnollista ollut tarpeeksi. Noh, vaihtelua yksiväriseen vuoreen tuo ainakin on!
Mekon jälkeen aloitin tekemään sitten takkia. Takin luonnoskuva onkin lopultakin saatu tehtyä, mielikuvaltain paperille.


Perjantaina koulun jälkeen suuntasin keskustaan ostamaan villakankaan takkiin. Savonpalasta löytyi mieluinen (mustaan päädyin sitten) ja hintaa tuolle tullen..75€. Hyrr. Tästä sitten kämpille, pakkailin loput tavarat ja suuntasin asemalle koiran kanssa. Juna lähtisi 16:18, joten koulun loputtua klo 11:30 tienoilla, aikaa oli vallan hyvin. Junassa aika meni suhteellisen nopiaan ja Wilma möllötti suurimman osan ajasta, vain lepäämällä.
Helsinkiin saavuttaessa meitä vastasa oli Nina. Suuntamme oli hiljakseen tuon kämpille. Jossa sitten päästiinkin rauhoittumaan hetkeksi paikoilleen. Kämpille päästyä oli ensiksi koiran pesu, olihan tuo sään takia mennyt ihan mustaksi. Yöstä saapuili sitten Tomi seuraamme. Wilma tervehtien tuota julmetun rallin merkein.

Lauantaina suunnattin kaupalle. Itsenäisyys päivän takia melkein mikään ollut auki ja kauppareissukin suuntautui keskustaan. Illasta sitten katseltiin Tuntematonta sotilasta, Linnan juhlia ja syötiin. Illan lipuessa myöhäsemmäski suunnattiin viihtelle. Baarina ollen DTM. Sanon, että hyvä paikka oli! Rakennus oli ihan simo hieno (kyllä keskityn olennaiseen aina) ja musiikina soi 90 luvun hittejä pääosin. Ohjea!

Sunnuntai oli lagaus päivä. Kolmen aikaan siirryttiin keskustaanpäin, koska minulla lähtisi juna neljän kieppeillä. Tätä ennen kuitenkin oltiin aseman tuntumassa ja törmätenkin tuolla Sasseen. Tämä liittäytyi porukkaamme siihen asti kunnes tuolla lähtisi bussi. Neljän tienoilla suuntasin junaan istumaan. Kiitokset Tomille ja Ninalle hirmun kivasta viikonlopusta!
Paluumatka sujui hyvin, vaikkakin lemmikivaunu oli aivan liian täysi ja julmetun pieni. 12 paikkaa ja 9 koiraa. Ei tässä muuten mitään, mutta kun tilakin oli pieni + tavaraa oli lemmikkien lisäki. VR saa tästä noottia, koska asiat. Mutta, koska meillä oli hirmun mukava lemmikkivaunuporukka niin vaihtelimme yhteystietojamme ja matka meni aivan hirmun nopiaan jutellessa. Vähään aikaan ole ollut noin mukavaa porukkaa tuolla.

Messari. Minun oli tarkoitus mennä pällistelemään Messarin kehiä, mutta sattuneista syista päädyin tuon jättämään vuodelta 2014 välistä. Katsotaan sitten uudelleen 2015 vuonna moista!


Toka vika viikko oli pyörähtänyt pääosin koulunpenkillä takkia tehdessä ja kuvatessa amiskalla piettävää muotinäytöstä muutamana päivänä. Vaatetuksen muotinäytöksen kuvia *klik*. Kivasti kuvailuharjotuksta tuosta saikin.
Perjantaina kuitenkin illasta oli koiran pesuhetki, koska nämä ilmat likaavat aivan hirmun likaiseksi valkoisen, pienen puuvillani. Ilta sujuikin sitten koiran puunauksen merkeissä.

Lauantaina saapuilivat Tomi ja Takkinen Kuopioon. Tästä suunnattiin Matkukseen kolmisteen, jossa seikkaltiin aikamme. Samalla reissulla sain Mustista ja Mirristä koiralla sapuskaa. Tästä sitten aikanaan kämpillein oleilemaan hetkeksi. Seuraava suunta olikin keskustan Apaja. jossa olisi Chibicon. Tuolla joukkoomme liittynivät Anni, Tea ja Sasse. Japanilaisessa käytiin syömässä sitten jätkien kanssa, joka oli ihan hyvä paikka. Sushie eriyisesti ollen hyvää. Tästä sitten ajallaan suunnattiin Annin ja Samun tykö, jossa odoteltiin puoli kuuteen asti. Tästä sitten takaisin Apajaan ja luentopaikkaan, koska Tomi oli yksi Naruto luennon pitäjistä. Paikalle saapuili myös Väiski. Luento kesti parisen tuntia ja tuon jälkeen suunnattiin satamaan, saattamaan jätkät paluumatkalle. Sasse ollen hetkenaikaa seuranain, mutta kadoten omilleen sitten myöhemmin.
Loppu ilta meni pääosin kuvien kanssa, koiran kanssa möllöttäen ja ollen. Päivä oli vallan tapahtumarikas ja kivaisa, kiitosta immeisille!
Cbisitä kuvia otettuja kuvia.


Sunnuntaina kulunee sitten kivasti kouluhommien merkeissä. Päivällä käväisin lenkin yhdeydessä kuvailemassa ja treenailemasa koiran kanssa. Lenkillä muutama vastaantulija tuli kehumaan miten sievä ja nätti turkkinen Wilma onkaan. Vallan piristäviä moiset palautteet~
Mutta ilta mene täysin papaeirhommien merkeissä. Takki, kun on tarkoitus saada valmiiksi ensiviikon aikana!

Tulevalla viikolla tuherran takkein ompeluiltaan ja paperitöiltään valmiiski. Samalla teen loputkin paperityöt kotelomekosta. Perjantaina onkin sitten suunta koiran ja tavaroitten kanssa kohti Savitaipaletta, Mikkelin kautta.
Joululomain alkanee tuolloin. Loma onkin tuovaksi monenmoista kivaisaa asiaa, joita odottelen innolla. Näistä uusin kokemus on koirauimalassa käyminen Wilman, Rokin ja Katjan kanssa!
Joululomaa siis odotellessa ja sen tuomia kaikkia kivoja asioita ja immeisiä! Oujea~

P.s. olenko kertonut, että alamme terkkari on paras koskaan. Siis tosi mukava ja asiallinen, joka osaa hommansa. Varmaan harvoimpia mukavempia persoonia keihin olen törmännyt ja  varmaan loistoin koko Sakky koulustamme, opettajista. Tähän listaan luen siis vain max 5 henkilöä, joista kolme ei ole edes alain opettaja, vaan opetti attoja tuolla.