maanantai 27. tammikuuta 2014

Tolloduo koolla

Olipa niitä hienoja hetkiä, kun Tolloduo kokoontui pitkästä aikaa. Tolloduo sisältää siis nimenmukaisesti hieman tattista, valopäistä menoa, jonka me tarjoamme Ninan kanssa. Nimen mukaisesti. Mutta, mitäpä pienistä kun ei nekään meistä ja kuitenkin hupaisaa on!

Perjantaina, ennen Ninan tuloa siivoilin, tiskasin, puunasin peruukkia ja silitin asua. Illasta, joskus vähän jälkeen klo 23:00 sitten talustelin Mopin kanssa asemalle vastaan. Tolloduo olisi koolla.
Mukanaan Nina toi vallan ihanan "tuliaisen" Yukista: Moppikoira -taideteos. Aivan loisto!

Lauantaina sitten herättiin klo 12:00 aikaan. Tästä hiljakseen lähdettiin liikkeelle, sovittuun aikaan keskustaan. Tuolla miitattiin Samu ja Anni. Keskustassa kierrettiin jokunen hetki, josta sitten suunnattiin Samun ja Annin tykö. Tuolla vierähti aika nopiaan: syödessä, jutellessa ja Ninan päänupin värjäämisessä. Illasta sitten suunnattiin kämpillein takaisin Ninan kanssa. Illan aikana päätti digiboksein sanoa itsensä irti ja nyt tässä katselen uutta digiboksia itellein, kohtuu hintaa. Tuo paskiainen ei suosutu tallentemaan / löytämään enään mitään, mitä joskus jopa oli löytänytkin.

Sunnuntaina ennen Ninan lähtöä, laitettiin cossit niskaan ja mentiin kuvauttamaan noita hieman. Ulos ei kuitenkaan tarettu mennä jotenka kuvailut hoituivat käytävällä. Yllätyksenä oli se miten kivoja kuvia rappukäytävästä oikein voikin tulla. Kuitenkin. Tämän jälkeen sitten jäikin jokunen hetkia aikaa ennenkuin piti asemaa kohden suunnistaa. Nina päästen junaan ja minä koiran kanssa palaten takaisin päin, jääden kuitenkin matkanvarrlelle kuvailemaan.
Loppuilta menikin sitten askareitten parissa ja asioita pohdiskellen / suunnitellessa.


Suomalaisesta ostin A7 kokoiset, kovakantiset kierrevihkot, johon toiseen kokoan valokuvauskikkoja ylös. Toisen vihkon kohtalosta en vielä osaa sanoa. Alkujaan menin vain kiertämään lähikaupat, muttei nuo tuottaneet tulosta joten ekstemporee päätin suunnistaa kilsanpäähän, keskustaan koiran kanssa. Lopputuloksena olikin kolmen kilsan lenkki.

Alkuviikosta oli posti tuonnut sovitukseen, koiralle kengät. Tuolla jäätynee kovalla pakkasella tassut, joten tilaukseen meni kahdet erillaiset kengät. Nyt tässä vain sovitellaan ja kassotaan mikkä ovat sopivat tuolle karvahirviöllein. Ensimmäinen yritys menee palautukseen...

Kuvasivustolle tein hieman päivitystä  ja lisäystä. Tuonne tuli esittely ja etusivun päivitys, kuvien lisäksi. http://weetu.kuvat.fi/

------------------

Olipa kerran asu, joka valmistui jokunen vuosi taakseppäin. Tuo asu ei kuitenkaan tapahtumaan asti koskaan päässyt, koska erinäiset kommellukset ja syyt. Tässä sitten vuosien varrella hankin puuttuvia (maakiekkomailan ja paremmat kengät) tai korjattavia (kavensin yläosaa, ompelin paremmat napit asuun ja duunasin peruukin loppuun) asioita parempaan lopputulokseen. Kyseessä on Himeko Sket Dance'sta.
Asia korjautui hieman, asu kuvautettiin tässä tammikuussa. Peruukki ei kuitenkaan toiminut, jotenka kuvat eivät koskaan julkaisuun menneet. Peruukki pääsee käsittelyyn!
Nyt tiedän mitä tulee korjata, jahka kokonaisuus olisi parempi.
Nyt kuvautuslistalla on Himekon lisäksi Lisbeth, Sakura ja ehkä Miho.

Uusinta ja parannuslistalla olisi myös Cindry - OP, Orihime -Bleach (joskuskaitpitäisi parantaa eka cosseinkin), Taiga - ToraDora. Näissä kaikissa on joku kussut, tai jotain miksi haluan ne parantaa.
Lisäksi näitä ekoja suunnitelmiain pitäisi joskus toteuttaa: Chrome - KHR, Patty - SE ja Winry - FMA. Chromelle onkin mahdollinen toteutumis suunnitelma tehty. Siihen, kuitenkin vaikuttanee monia asia, että tuleeko moinen tapahtumaan. Noh, kaikki aikanaan.

Hirmuisesti himottaisi jo aloittaa aikaskippi Lucyn työstö, muttei ole varaa vielä materiaalin hankintaa. Aloitan joko yläosasta tai hameesta. Mutta tästä sitten lisäinfoa, kun moinen työstö alkanee. Kangas kuitenkin, kun maksaa aina ihan kivasti. Helmikuuta siis odotellessa.

Immeiset väkertävät Frostiin tulevien asujen parissa. Mitä minä teen? En mitään. Ei sikseen kyllä haittaa yhtään, mutta toisaalta taas hieman toimeton olo.
Momoille pitää kyllä uusi kirjoitusalusta hankkia, koska entinen koki hieman karumman kohtalon. Ennen conia sitten sellainen. Ihonvärisiä sukkiksia pitänee kanssa hankkia muutamat kappaleet, jottei tulisi niin kova vilu. Pff....onhan toivossa aina kiva elää. Eikö?
Momoi on vallan rento cossittava. Vähän samalla tapaa kuin Lucy. Moimoi hahmona ei ole ehkä lähiten syräntäin, mutta pikkuvikoja.
Toivottavasti törmään Minniin ja saadaan yhteiskuvia, jos tuo on Kisenä! Koska tämä Aconin kuva oli vallan veikeä, kiitos tilanteen Minniinkin tutustuin.
Kirjoitus alustain ei vain tule tällä kertaan olemaan keltainan vaan musta, koska asiat x ja y.

Mutta, noh, vaikka tammikuu menee tekemättömyydellä niin kohtahan se tekeminen sitten alkaneekin. Kait tästä pitää nyt vain mukamas nauttia ettei mitään ole työnalla vielä. Näpertäminen on kyllä kivaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti