torstai 28. marraskuuta 2013

Cosplay vuosi 2014

Vuosi 2013 lähenee vikaa kuukauttaan ja piakkoin starttaa vuosi 2014. Mitä suunnitelmia onkaan alustavasti tehty tulevalle vuodelle? Saa nähdä toteutuvatko nämä suunnitelmat, vai muuttuvatko paljoltikkin? Asujen kierrätystä on ainakin tulossa vuonna 2014.

Frosti on vuoden eka tapahtuma ja sinne kierrätän asua, Momoita. Tuolle löytynee kaikki tarpeellinen jo valmiisti. Piilarit vain jouvun tilata, mutta sitten valmista on. Toivossa on kiva elää ja uskoa, ettei Frostissa olisi hirmun kylmä..okei, tulen jäätymään asussa. No hups. Onneksi, ulkotilassa tuskin tarvinee paljon olla.
Suunnitelmissa oli tehdä toiselle päivälle Lucyn yksi asuista, mutta päätin jättää sen kokonaan tulevaisuudelle. Momoi saakoon olla asuna koko conin aikana ja niin onkin hyvä.
Olen suunnitellut yhden kaverein kanssa, että tuo tulisi Kiseksi, saisin paricossin Frosiin. Kassotaan miten toteutuneekan tämä suunnitelma.

Seuraava asu pitäneekin olla valmiina vasta toukokuussa. Vuoden ensimmäinen, työstettävä asu. Tuo valmistunee Cosvision tapahtumaan.
Olen suunnitellut, että alan keräämään tuohon asuun osia tässä hiljakseen, ettei asun kokoaminen tapahdu köntässä ja sitten onkin raha-asiat taas mutkillaan. Ja tätä tilannetta en halua aiheutuvaksi jonkun harrastuksen seurauksena.
Lucysta olikin huikea vuoden cossitauko, mutta nyt palaan tuon cossaamiseen, ainakin vuodeksi. Asuna tulee olemaan aikaskippi asu, kuvan kyseinen asu.
Lucy tulee kierrättymään myöhemmältikkin vuonna 2014. Ehkä Desuun, jossa minulla pitäisikin olla parina Natsu, tuokin aikaskippi asulla. Mutta kassotaan miten käykään.

Desuun tuleepi sitten seuraava työstettävä asu, hieman erillaista mitä olen tähän mennessä tehnyt. Hahmo, joka ei ole edes immeinen. Teen nimittäin Djali -vuohen, Disney prinsessa ryhmään, Esmeraldalle kaveriksi. Gijinka idealla tämä tulee toteutumaan ja koitan tehdä sarvet, sorkat tuohon asuun.
Alan hiljakseen tätäkin tekemään, mutta sitä ennen pitänee suunnitella asun kokonaisuus paperille. Kassotaan mitä tästä oikein tuleekaan. Mielenkiinnolla odotan tätä operaatiota kuitenkin alkavaksi.
Tämän lisäksi on tulossa 2 muuta asua työstettäväksi, mutta niistä sano vielä mitään. Kertoilen myöhemmälti tästä, jahka asioita vähän varmistunee enemmin ja kaikkea muuta hassua.
Aconiin tulen varmaan kierrättämään jotain asua, koska jos kesäkuu 2014 on samallainen kuin tänä vuonna, niin en tule kerkeämään ajallisesti tai rahallisesti, väkertämään mitään asua Aconiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti