sunnuntai 4. elokuuta 2013

Lisabeth - SAO - peruukki

Peruukin saatua haltuuni torstaina, laittelin sen työnalle styroksiseen peruukkipäähän. Työstön ajattelin aloittaa sitten viikonlopun aikana.

Aluksi asettelin hieman peruukkipäässä peruukkia alustavaan ruotuunsa, jonka jälkeen sitten laitoin tuon päähän. Päähän sovittamisen jälkeen totesin, että alustava asettelu toimii ja palautin peruukin peruukkipäähän. Alkoi kunnollinen työstö. Sotavälineet esille: sakset, pinnit, hiusliima, harja ja Niiskuneidin suihke. Pala palalta alkoi peruukki muokkautua hahmouskollisemman näköiseksi, eikä näyttäen vain kaaokselta.

Peruukki ollen nyt omalta osaltaan valmis, jotenka on aika siirtyö hiljalleen muuhun osuuteen, asun suhteen. Aloitetaan vaikka kankaasta. Noh, noita käyn maanantaina katselemassa. Ostoksia sitten teen varmasti ennen perjantaita. Maanantaina käynkin cossiostoksilla ja katselen mm. pinniä asuun.

Kaavoja koitan hiljalleen koittaa väkertää ja tehdä jokunen protoversion. Josko tämä ei sitten natsaa niin, menen kaverini tykö kysymään jelppiä tässä elokuun aikana. Tätä ennenkuitenkin pitää  kuitenkin ratkasta pari mysteeri kohtaa asusta. Asuhan olisi tarkoitus saada päälle ja poiskin...

Sinällään hassua, että jälkellä oikeastaan on vain ompeluosuutta. Vapaita viikonloppuna on jäljellä 4 + toki ne illat, kun en ole koulunpenkillä / työssäoppimassa. Noinaa aikoina työstö tapahtuu.

--------------------

Animeseminaari. Oulussa 17-18. tätä kuuta. Tuonne olen menossa joko ilman cossia, tai cossin kanssa. Jos cossin kanssa, niin asuna on Momoi Satsuki, eli kierrätystä.
Tatkoituksena olisi valokuvailla tapahtumaa, saada harjotusta sisätilakuvauksesta ja harjaantua muutenkin valokuvaamisessa.
Muutenkin, odotan tuota kyseistä viikonloppua kovasti :I

Wilmaa nauratti elämän kivous

P.S. käytiin Sassen kanssa kuvailemassa tuossa perjantaina ja kuvia löytynee täältä: http://weetu.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+ja+reissut/Muut/2.8.2013+Kuopio+kuvailua/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti