maanantai 29. heinäkuuta 2013

Helsinkin valloitusta torstaista sunnuntaille


No hups. En liikkunut ennen keskiviikkoa minneen keskustaan vaikka piti. No hups. Loppu viikko menikin sitten suunnitelmien mukaan ja vähän lisätyllä suunnitelmalla. Torstaina siis suunta oli kohti Helsinkiä, jossa oli valloitusta luvassa, kohteena ollen mm. Serena, Kiinalainen ruokapaikka, Kamppi ja Viivin talo. Kuvia tuli itse reissussa olosta yllättävän vähän, mutta joskus näinkin. Ettei aina ole sitä reilua 500 kuvaa reissulta.


SAO asuun kengät. Juu niitä kattelin kovasti netistä ja yhet sitten tulivat vastaan, mikkä voisin käyttää myöskin cossissa, mutta myös muutennkin. Eivät vastaa alkuperäsiä oikein mitenkään, mutta ovat nyt kelpaavat, ellen toimivempia löydä asuun. Hintaa kenkille tuli postineen, yhteensä sen 27,40€. Eli ihan mukava summa, pari kertaa pietyistä kengistä. Khyllä noilla kelpaa kävellä ja ovat jalkaanikin vallan sopivat kooltaa, kaikin puolin. Harvinaisuutta. Loput osaset tupsahtelevat asun suhteen elokuun aikana, jolloinka alkaa myös asun työstö. Tästä sitten koitan kirjoitella kuvien kanssa merkintää, työvaiheittain.

kuvat ovat kenkien entiseltä haltijalta

Sain myötyä työtasoin kaverilleni, joka haki tuon tiistaina pois. Tilaa tuli kämppään ihmeen paljon, kun järjestin tämän uudelleen. Vielä kun tuo vitriini lähtee niin ohjea. Ompahan koiralla enemmin tilaa riehua lelujensa kanssa.


Keskiviikkona (24.7) tuli pikkuserkkui, Taru porukoineen Kuopioon, tuoden samalla tavarata kotoa miulle. Tarun kanssa kierrettiin keskiviikkona Kuopion keskustaa ja illasta ruokana oli herkkusieniä, missä sisällä oli levitettä ja päällä pekoania + riisiä / makaroonia.
Pakastimeen meni ruokaa sen verta paljolti, ettei mitään enään tuonne mahdukkaan. Jääkaappi oli suhteellisen täynnä myöskin ja kuivakaappiinkin tuli täytettä kiitettävästi. Ruokatavaroiden lisäksi sain myös muuta tavarata haltuuni.


Torstai aamusta Taru ja porukkansa lähtivät ajamaan kohti Tamperetaa ja minä sitten klo 16:00 tietämillä junalla kulkien kohti Tikkurilaa. Tuolla vastassa oli Viivi. Hetken päästä paikalle ilmaantui myös Neiti aka Nina.
Tästä sitten seikkailtiin Viivin kotio, jossa esittäydyttiin tuon vanhemmille. Viivin vanhemmat lähtisivät myöhemmälti reissunpäälle, jolloinka Viivi the SuuriJohtaja olisi talon emäntä.

Perjantaina sitten heräiltiin hiljalleen ja valmistaudttiin kaupungille menoon, jossa tavattaisiin Henna. Kokoontuminen oli sovittu rautatieasemalle. Hennan tupsahdettua paikalle, alkoi kauppojen kierteleminen nelisteen. Tokyokaaniin eksyttiin myöskin ja matkaan tarttui karkkia. Nomnom. Aikamme kierreltyä, päätettiin palata takaisin Viiville. Bussilla. Matkalla jäimme läheisen pizzapaikan kohdalle, josta ostettiin sitten ruokaa. Viiville päästyä erehyttiin töllöä tuijottamaan ja puoli 7 aikaan paikalle ilmaantui Nikolai. Loppuilta sisälsi mm. ulkoporealtaassa olemista ja saunomista.


Lauantai oltiin sovittu kokoontuminen klo 14:00 ajaksi Serenaan. Haapoja ja Asta ilmaantuivat tuonne sitten sovittuun aikaan. Tästä sitten pukuhuoneitten kautta altaalle. Tunnit kuluivat ulkoaltailla ja sisäaltailla ollessa. Vähän hajanaisen porukan tahtiin. Kellon tullessä puoli 6, alatteiin suunnata takaisin pukuhuoneelle ja lähdön makuun. Asta palasi tässä kohtaa omille teilleen. Voidille oltiin puolestaan sovitusti ilmoitettu, että noukitaan tuo tapaamispaikkamme luota, josta suunnattiin porukalla ruokailemaan kiinalaiseen. Kiinalaisessa sullouduttiin yhteen pöytään. Ruoka oli hyvää, vaikka ei jaksettukkaan Ninan kanssa syödä annoksiamme loppuun. Haapoja kuitenkin toimi "jätemyllynä" ja tyhjensi lautasemme. Kaikkien syötyä tehtiin paluuta Viivin tykö. Tässä kohtaa Henna suuntasi kämpilleen. Viiville päästyä alettiin hetken möllöttelyn jälkeen katsoa kauhuleffaa noiden leffahuoneessa. Leffan jälkeen sitten pian teki Voidikin paluuta kämpilleen. Me muut puolestaan vallattiin pihalla oleva ulkoporeallas. 


Sunnuntaina  saapuivat Viivin vanhemmat ja paluumatka, itsekullekkin. Paluumatkain alkoi puoli neljän tietämillä ja junamatka meni lagien, datistellen ja maisemia tuijotellen. Matka myös myöhästyi ( kiitos VR ) 20 minuuttia koska junassa oli joku vialla, joten kulimme tavallista hitaammin. Ei tuossa muuten mitään, mutta nälkä vaivasi kovasti jotenka...niin.
Kuopioon päästyä suuntasin kämpille, vastassa oli Sasse ja Moppein. Ilta meni möllötellen ja ruoka, ah se oli pelastus. Maailmain valaistui heti!

Maanantaina Sasse palasi kämpilleen ja myöhemmälti sitten menin kuvailemaan lähialuetta ja julkaistut kuvat tupsahtelivat tänne: 

Seuraavaan merkintään tulkoon sitten jotain cossiin liittyen, johko peruukkein saapunee perille. Siihen asti, Weetu kuittaa o/

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Yön pimeät tunnit

Yöstä tuntuu ne kaikkista villeimmät ja randomeimmat ajatukset nousevan pintaan. No hupsan. Mutta mikäs sen mukavempaa kuin loma ja ajatustenjuoksu ja visiointi. No hupsan.

Traconin asu tuli päätökseen sitten. Koitan väkertää Swortti Artti Online henkistä asua tuonne. Lippu on tilattu koko viikonlopulle ja tuon tuloa orottelen postitse tulevan.
Peruukki onkin tilauksessa jo. Kenkiä metsästän kirppiksiltä ja kankaita menen katselemaan tiisttaina. Mutten osta, koska rahatilantein. En halua laittaa vikoja rahojain kankaaseen.

Yön piemäet tunnit tuovat tullessaan myös tylsyyden ja tuossa pari iltaa sitten, okei no yötä päädyin vaihtamaan järjestystä kämpässäin.
LattiaMoppein ei oikein tajunnut mitä se valtias oikein puuhaa keskellä yötä ja miksi sänky on eripaikassa kuin ennen. Mopillain on kuitenkin nyt enemmin lattiatilaa, jossa voi riehua lelujensa ja luittensa kanssa. Ja estää cossini edistymistä, tullen makaamaan kankaitten päälle.
Väliaikaisen, koska kämpästäin lähtee vitriini kuun vaihteessa uuteen kotiinsa, sain myötyö tuon lopultakin pois ( kun oli vain tilaa viemässä ) ja työtasoin möin Sasselle, koska itse en kokenut tuota järjinkään viksuksi minulle. Etsi siis uutta työtasoa, jossa olisi laatikkotilaa enemmän.
Tällähetkellä dataan lipaston päällä ja voin sanoa, että on sitä hullummissakin paikoissa datisteltu. Ei tämä yhtään huono ole.
Parempaa kuvaa tulee siis kämpän järjestyksestä kunhan saan heivattua noita ylimääräsiä poies.


Tiistaina käymme Sassen kanssa kiertämässä kirppiksiä, kankaskauppoja ja passikuvaliikkeitä. Keskiviikona tuleekin pikkuserkkuin Taru käymään Kuopiossa ja yöpyy torstaihin asti luonain. Torstaina sitten junalla alkuillasta hyppään junaan, suunta ollen kohti Tikkurilaa. Perjantaina alkaakin porukka kokoontua tuonne ja tatteilu alkaa~

W the työnjohtaja

Helsinkistä palaajan siis kuvien ja mahdollisesti videoitten kanssa, joitten parissa puljaan sitten ainankin päivän. Siihen loppuukin reissaamisein kesältä. Nähtävästi.

Nyt voisin palata takaisin muuhun, netin ihmeelliseen maailmaan ja käyttää tuon karvakasain ulkosalla. Khyllä, meillä käydään myöhään vikaulkoilukerta.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Animecon 2013

Animecon 2013. Tuo tuli, oli ja meni. Lopputuloksena ollen hyvä viikonloppu, johon sisältyi cosplaymamman hommia, kuvailua, uusia tuttavuuksia vanhojen lisäksi ja paljon muuta. Kuvasaldo ollen taas ajateltua isompi eli reilut 2000 kuvaa. No hups.

Maanantaina, Acon viikolla hiippailin kampaajalle. Tämän jälkeen keskustan kautta kämpille Sassen kanssa. Illasta viimeistelinkin sitten hameen ja työstin rusetin, josta versio kakkonen pääsi olemaan se asuun kelpaava.

Tiistaina heräsin aikasin ja aloitin siivoomaan kämppää, koska illasta tulisi Viivi. Tuota vastaan asemalle ja kämpille. Ilta menikin omalla painollaan.

Keskiviikkona herättiin joskus 10-11 aikaan. Tästä siten keskustaan päästiin lähtemään yhden aikaan. Seuraavat pari tuntia meni siinä kun etsittiin cossikamoja, kierrettiin kauppakeskukset ja käytiin ruokaostoksilla. Lopulta sitten päädyttiin takaisin kämpille. Illemmasta saapui sitten Anni seuraamme ja värjäsi juurikasvuin kadotukseen.



Torstaina saapuilivat Thomas ja Takkinen, joista Thomas ennemmin. Päädyttiin seikkailemaan Matkukseen kolmisteen, josta matkaan mukaan tarttui donitsit Arnoldsista. Nomnom. Tästä suunnattiin asemalta hakemaan Takkista ja Prismaan ruokahankintoille. Kämpille syömään. Wilma päätti sitten alkaa petturiksi ja alkaa kaveeraamaan Takkisen kanssa oikein kunnolla. Koira sai myös nautti huomionkeskipisteenä olemisesta oikein kunnolla. Neljä immeistä huomioimassa tuota.



Perjantaina. Thomas lähti omineen käymään cossihankinnoillaan ja me muut lagasimme kämpillä. Siivoilin ja järjestin kämppää illasta, ennenkuin Voidi ja Nina saapuisivat Kuopioon. Kellon lähestyessä puoli 8 illasta, tuli soitto että perillä olisivat, mikä olisi osoite. Tällä välin oltiin Takkisen kanssa menty koiraa käyttämään ja takasin kämpille palattua olivatkin vikat majoittautujat saapuneet. Tästä sitten suunnattiin kiinalaiseen syömään, jossa annoksemme olivat Ninan kanssa menneet nurinperin. No hups.


Lauantaina herätiin ajoissa, laitettiin cossit päälle ja mentiin tapahtumapaikalle. Perus coni rytmi siis. Aluksi me mammailijat hankimme kylttimme ja muuta mukavaa. Koska olimme työvuorossa Viivin kanssa niin aloimee bongailla mammattaviamme ja ohjeastaa heitä tarvittaviin paikkoihin: kuvattavaksi, tuomaroitavaksi. Otin noiden numerotkin jotta infoaminen olisi helpompaa conin keskellä. Ennen kello kolmea sitten kilpailijat kokoontuivat bäkkärille, odottamaan kilpailun alkua. Tuolla myös heile infottiin kisaan littyvää asiaa. Mammattavina olivat kolme ensimmäistä kisaajaa, joista yksi sijoittui aloittelijoitten ekaksi. Onnewa vielä kerrän hälle! Mammattavat olivat loistoja ja toivottavasti törmään heihin vielä joskus uudelleen. Conin jälkeen siirryttiin kämpille heittämään cossit pois ja suunnattiin ruokailemaan. Raxi ollen kohteena ja tämän jälkeen vyöryimme takaisin kämpille. Hetken levähdystä. Suihku huumasi minut pauloihinsa. Anni ja Samu olivat saapuneet mukaan porukkaamme ja päädyttiin käväisemään iltapippaloissa. Taas saan todeta, että meh. Myöhemmin sitten möllöteltiin Takkisen ja Viivin kanssa kämpilläin ja päädyttiin keskustan kauppaan suunnistamaan, jolla aikaa kämpän valloitusta hoitivat Nina, Thomas ja Voidi.



Sunnuntaina aamusta cossien laittamisen yhteydessö porukat pakkailivat tavaroitaan. Olisihan noiden paluupäivä. Coniin tallusteltiin Ninan kanssa, kun muut menivät autolla. Coni pv meni ympäriinsä pyöriessä, kuvatessa ja parissa ohjemassa käyden. Esityskisan aikaan päädyimme taasen bäkkärille, seuraamaan toisten mammattavia ja möllöttelemään. Ennen kisaa sitten päädyttiin Viivin kanssa eteen kuvaamaan, seurana ollen Tapio. Kisan jälkeen otettiin mammakuvat sun muut ja haettiin kamat greenroomista. Kerkesin vielä ennen lähtöä ottaa yhteiskuvan itteäin pitemmän KnB cossajan kanssa ( josta sitten sain uuven tuttavuuden päivää hyöhemmälti ).



Nyt luvassa ei ole vähään aikaan coneilua. Loppu vuoden asut ovat vähän hakusessa ja samoin myöskin tulevan vuoden. Ensivuodelle kuitenkin asuja luvassa 3-4. Kattoo nyhren~

Viikonpäästä torstaina kuitenkin suuntana on Helsinki ja luvassa on pulikoimista Serenan syövereissä.

kuvasi Sasse
Momoita ei keritty kuvauttaa conin aikana, jotenka Sasse kuvaili kamerallain tuota hieman sitten tänään. Jatkoa luvassa viimeistään Traconissa, jonne varmastikkin saan toimivammat kengät ja peruukkein joka on matkalla maailmalla, kohti kotio. Ehkäpä saan laitettua Traconiin viimeistään myöskin Momoin asuun piilaritkin kerta sellaset tuohon omistan? Ehkä, ehkä en. Sen näkee sitten.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Momoi Satsuki - vekkihame

Aconiin kumpanakin päivänä tulen olemaan Kuroko no Basket sarjassa esiintyvänä hahmona, Momoi Satsukina. Asu kierrättäytyy myös myöhemmälti tänä vuonna ja mahdollisesti myös tulevaisuudessa. 

Mutta koska elämme tässä hetkessä niin tosiaan, olen aloittanut asun työstön. Kävin ostamassa uupuvat osaset eli kangasta hameeseen ja rusettiin, kauluspaijan, hupparin  (josta kriiseilin kovastikkin mutta sattumalta sellainen löytyi ) ja tekoripset.
Kankaat löytyivät Eurokankaan jämäpaloista ja kankaille + langoille tuli hintaa yhteensä sen 13€ ja risat. Eli ihan hyvin. valkosita nauhaa kävin ostamssa sitten Napisja ja Nauhasta sen reilu 2 metriä.

Kengät tosiaan saan lainaksi Ninalta tähän hätään ja peruukin Viiviltä, koska peruukki mikä on tilattu niin tuskin kerkiää ajoissa Aconiin, mutta voinhan sitten myöhemmin tuota käyttää.


Hameen aloitin leikkaamalla kankaalta suikaleen. Tämän jälkeen sitten ompelin valkoisen nauhan kankaalle. Edessä olisi vekitys. Homma mistä en liiemmin välitä. Vekitys on hidasta puuhaa ja koska inspiskään tuota kohtaa ei ole korkealla niin homma eteni HYVIN hitaasti. Tämän jälkeen tuli oikosulku etenemisen suhteen, joten päätin keskeyttää hameen työstön, kunnes oikosulku päättyisi.
Oikosulkun päätyttä jatkoin hameen kasaamista ja sunnuntai iltaa mennessä, hame olikin valmis. Pitänee hankkia kirjalliset ohjeet näittn oikosulkujen varalle. Hameesta tullut sellaista mitä olisin halunnut sen olevan, mutta menkööt nyt.
Minulla on tarkoituksena tehdä paksummasta kankaasta samallainen vekkihame, koska ajattelin haluta käyttää talvemmallakin moista ja tuo kangas on aivan liian ohutta moiseen. Kaupoista vain on vaikea saada villasekote kankaita tähän aikaa vuodesta..

pahoittelen kuvien ja töitten laatua...

Nyt edessä on enään rusetin valmistus. Tuon kuitenkin jätän maanantaile. Sunnuntai loppuilta vierähtäköön lahnailun ja koiran kanssa möllöttelyn merkeissä.
Huomenna 12 aikaa istunkin kampaajan penkillä. Saan lopultakin kevyempää pehkoa päähäni. Ohjea. Juurikasvukin katoaa tulevan viikon aikan, kun Anni lupautunut hävittämään tuon.
Tuleva viikko tuo myäs vieraita Kuopioon, lähestyvän Animeconin puolesta.




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kawacon 2013


Viikoloppu vierähti Joensuussa, jossa oli Kawacon, coni joka on pieni mutta vallan loisto. Coni sujui hyvinkin lämpimän ilman merkeissä ja lopputuloksena ollen vallankin loisto viikonloppu, virallisena valokuvaajana. Kawan työvoimaporukka oli mukava ja tuolta mukaan tarttui uusia tuttavuuksia. 

Torstai päivä meni möllötessä aina tuonne kolmeen asti, jolloinka Thomas ilmaantui Kuopioon. Aikamme kämpillä jumiten, suunnattiin sitten keskustaan ja kierreltiin pari liikettä Viiviä odotessa. Viivin ilmottaessa aikataulunsa Kuopion saapumisen suhteen, tallusteltiin asemalle tuota sitten hakemaan. Seuraava operaatio meillä oli mennä hakemaan Viiville tarvittavia tavaroita ja kaupan kautta. Kauppaa ennen eksyttiin kuitenkin Mäkkiin, jossa ollessa alkoi armoton sade ja ukkostakin ollen ilmassa. Urhoollisina tallusteltiin kaatosateessa kauppaan ostamaan ruokaa ja siitä sitten kämpille. Kämpille päästyä ollen aaika läpi märkiä. Hetken päästä päädyttiin siihen, että Salelle mars ( aka tien toiselle puolelle ). Sade oli edelleen yhtä rankkaa kuin aijemminkin ja tuntui vain voimistuvan. Ja voi kyllä, kaupasta lähdettäessä muut asiakkaat odottivat sateen laantumista, joka oli aijemmasta vain voimistunut. Vettä tuli aivan mahdottoman paljolti! Mutta me kolme sitten jääty orottelemaan mitään moista, vaan tallusteltiin ripeästi sisälle. Tuon pienen hassun matkan aikana meistä tuli sen näköisiä kuin oltaisiin oltu vaatteet päällä uimassa. Eli HYVIN märkiä. Vaatteet vietiin sitten kuivumaan kuivaushuoneeseen. Myöhemmälti kun ukkonen oli kadonnut alkoivat Viivi ja Thomas puuhata cossien kimpussa. Minulla ollen työnjohtajan rooli ( = seurasin vierestä ).

Alabasta ryhmämme, kuva © Viivi



vettä vain tuli ja tuli..


Perjantaina herättiin sitten suhteellisen aikasin. Aloin hiljalleen pakkailla koiran ja omia tavaroitani viikonlopun varalta. Päädyttiin myös katsomaan Tuulen laakso Nausicaä, josta tuo ä kirjain päädyttiin lausumaan vähän omalla tavalla. Päivemmällä Saara tallustelti kämpillein, koska tulisi samalla kyydillä, kuten myös Riinakin. Pakattiin sittten jonkun ajan päästä tavarat autoon ja suunnattiin ostamaan ilmapatjaa Thomasille. Tämän jälkeen noukittiin Riina kyytiin ja käväistiin parin kaupan kautta. Matka alkoi kohti Joensuuta. Seuraavat, alle 2 tuntia istuttiin sitten autossa.
Joensuuhun saavuttaessa, aluksi vietiin Wilma Saralle hoitoon. Tästä suunnattiin sitten syömään, koska oli nälkä. Päädyttiin kiinalaiseen ravintolaan. Tuolla ollessa paikalle tupsahtivat myöskin Nina ja Haapoja. Tästä suunnattiin Cittariin porukalla. Seuraavaksi heitettiin Riina ja Saara majotuspaikkaansa ja me sitten Kawan järjestämään majoitukseen. Majoituksessa ilta meni sitten vänkäreitten kanssa jutustellen. Vallan veikeää porukkaa olivat.



Lauantaina herätys ennen kasia, jotta kerettäisiin ysiksi conipaikalle. Suunnattiin aluksi infoon hakemaan kylttimme ja paidat. Kawan työvoima paidat olivat vallan veikeät. Hihi. Tästä sitten suuntasin esimihen opastuksella toiseen rakennukseen kuulemaan mahdollista, tarvittavaa infoa. Kello 10 kuulisin viikonlopun ohjelmain. Tämän jälkeen palasin muitten luokse. Kellon lähestyessä 11:40 suunnattiin autolla Thomasin ja Viivin kanssa kohti juna-asemaa, hakemaan Tomi. Juna saapui  ajallaan ja suunnattiin conipaikalle. Haettiin tarvittavat Tomille ja pian sitten Greenroomiin. Herra vaihteli cossin päälle ja etittiin sittemmin muut. Tästä sitten 14:00 aikaan alkoi  Cosplay näytös, jota Tomi ja Thomas ( aka Team Tomppa ) juonsivat. Tuonne kuvailemaan. Päivä kului conialueella kuvailtavana, kuvaillessa, ympäriinsä kiertäessä. 
Myöhemmin sitten päädyttiin Syömään Raxiin, koska nälkä yllätti. Tämän jälkeen oli tarkoitus mennä kuvailemaan ryhmää, mutta sade yllätti ja päätettiin perua moinen. Suunnattiin Tomin, Thomasin ja Viivin kanssa majoitukseen heittämään cossit pois. Mentiin parvekkeelle istuskelemaan. Haapoja ja Nina tulivat takaisin Riinaa ja Saaraa heittämästä. Lähdettiin seikkailemaan ulos. Lähistöllä löytyi vallan veikeää maisemaa ja sääkin ollen loisto. Seikkailumme aikana päädyttiin tiirojen hyökkäyksen kohteeksi, josta kuitenkin selvittiin hengissä. Saamarin linnut, kun hyökkäävät ilman mitään kunnollista syytä. Halolla päähän tollaisia. Ennen kymmentä sitten takaisin majoitukseen ja hengähtämään hetkeksi. Tässä välissä kerkesin nukahtaa ja illemaasta sitten katsottiin porukalla leffaa.

Su asustus, kuva © Nina
sain Tomilta, Thomsilta ja Viiviltä tuo Ironman kuva

Sunnuntaina sitten heräiltiin jokainen vähän omaa tahtia. Pakattiin kamat kasaan ja Thomas laitteli Tomin kanssa cossit päälleen. Minä päädyin pyörimään, sukkiksien, vekkihameen ja Kawan paidan kanssa. Huomattavasti helpompaa oli kuvata ja liikkua kun ei ollut pitkää hametta yllä. Tavarat vietiin autolle ja tallusteltiin conipaikalle. Kello yheltätoista alkaisi Team Tompan vetämä FFfigth. Tuota kuvailemaan. Päivään  rytmi ollen aika samallainen kuin edellisenkin, eli kuvailua, kuvailun kohteena ja ympäriinsä pyörimistä. Päivällä lähtivät Nina ja Haapoja paluumatkalle ja me Viivin, Thomasin ja Tomin kanssa sitten Greenroomin kautta laulamaan karaokea. Tai noh, nuo kolme lauloivat. Ennen päättäjäisiä sitten autettiin salin siivouksessa. Päättäjäisissä käytiin istumassa ja haettiin vikat tavarat autolle. 
Paluumatka alkaisi, kunhan ensin käytiin syömässä ja koirain hakemassa Saran hoidosta. Paluumatka sujui siis Team Tompan ja Viivin kanssa. Koko porukka päätyi Kuopioon, josta noiden matka jatkuisi maanantaina, eri suuntiin.
Kämpille selvittyä käyiin sitten kaupassa ja syötiin. Suihku teki myös vallan kutaa. Illemmasta jätkät halusivat pelata korista ja päädyttiin läheiseen puistoon, jossa moiseen oli mahdollisuus. Kuvailin pelaamista ja Viivi ollen kannustusjoukkona, tai suurenajohtajana. Aikansa pelattua palattiin takaisin kämpille.Suunnitelmissa olisi ollut leffan katsomista, mutta ukkonen esti moisen touhun ja samoin ilmapatjan pumppauksen. Päädyttiin nukkumaan kaikki tuolla sängylläin.



Maanantaina heräiltiin omaa tahtia. Ulkona satoi. jotenka ulos ei kiinostanut liiemmin mennä. Möllöttelemällä meni aika, tai no vähän ennen Tomin junan lähtöä käväistiin keskustassa. Saateltiin Tomi asemalla junaansa ja  Thomas heitti meidät Viivin kanssa kämpillein. Thomas lähti kotia kohden. Viivin junakin lähtisi suhteellisen pian ja tuo pakkasi tavaransa. Tästä sitten saattamaan tuota Wilman kanssa. Ulkona satoi edelleen. Viivi kerkesi junaansa ajoissa ja palasin takaisin kämpille. 
Siivoaamaan. Kummi oli ilmoittanut tulevansa käymään kähden jälkeen. Puoli kolmen aikaan nuo sitten ilmaantuivatkin.
Illasta alkoikin sitten kuvien kanssa puljaaminen. Kuvien, joita olisi reilu 4000...

Kuvia pääsee katselemaan täältä:
 ja Anikin kuva-arkistoon tulossa kuvia ajallaan~



näytöksen osallistujat + Team Tomppa

--------------------------

Nyt operaationa olisi Momoi Satsukin asun työstö. Asu menee varmasti aikapitkälti kokoamalla ja duunaamalla, jotenka itse ommeltavaa jää nyt näillänäkymillä vain vekkihameen ja rusetin verran. Alan kertoilemaan cossin etenemisestä, kunhan rahaa ensin tupsahtelee tilillein.

Animeconissa olen cosplaymamman hommissa ja tuo Momoin asu luultavasti on suhteellisen hyvä valinta liikkumisen suhteen. Toivottavasti ei tule kamalan kuumaa keliä, jotta en kärvenny huppari ja kauluspaita asussa.


Momoin asua on tarkoitus kierrättää Animeseminaariin ja Traconin toiselle päivälle.