maanantai 13. toukokuuta 2013

Takapakkia työstössä jan löytöjä

Takapakin kautta kohti uuteen nousun asun työstön suhteen. Tälläistä sattuu, mutta onneksi on vielä aikaa ja kangasta jäljellä. Etiäpäin vain!

Vivin yläosan työstö. Olihan se melkein maalausta vaille valmis, kunnes maali kovetti kangaasta ja päätin aloittaa päällystyksen alusta. Onneksi tosiaan on aikaa ja kangasta vielä. Alaosan kanssa one selvät sävelet ja kaikki on siis kunnossa. Alaosan kangas vielä on ostatamatta, mutta pikkuvikoja koska tiedän mitä kangasta hankkia.
Yläosan, päällystän rintsikat kankalla, koska haluan tukevan  yläosan. Päällystykseen käytän tummansinistä puuvilla kangasta.

Kirpparit, nuo aarreaitat. Löysin 3€'lla kengät mikkä maalata Viviille kengiksi. Maalausta vaille valmista. Kenkäpuoli on aina se hankalin osuus mielestäni näissä asuissa, koska viilaan pilkkua.
Kirpparilta bongautui myös 4€ hintaan toiset kengät, jokka tuskin tulevat käypään mihinkään asuun, mutta käytän varmasti noita sitten muuten~


Maalin oltua huonoa, kävin ostamassa Askartelukulmasta maalia, joka tosiaan on tarkoitettu puuvilla kankaille. Ehkä tämä nyt toimii paremmin, tai siten en tiedä mitä tehdä. Nyt siis vain toivon kikkain toimivaksi.

Nyt asusta uupuvat enään korvikset ja tuo käsikoru, muitten kankaitten lisäksi.

-----------------

Sakuran asusta on muokkausta vaille valmista se peruukin hienosäätö ja ninjarullanpidike. Tuon ninjarullan pidikkeen koitan tässä tämän viikon aikana työstää pois alta, kunhan ensin saan valmiiksi tuon Vivin yläosan.
Eli asujen suhteen siis ihan hyvällä mallilla.

Peruukit Desun asuille, tosiaan möllöttävät peruukkipäissä vitriinin päällä ja odottamassa vuoroaan, käsittelyä.
Vivin peruukki on kunnossa, mutta Sakuran sensijaan vaatii käsittelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti