sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Muutto ja hiintoloma


 Muutto suoritettiin kahdessa päivässä loppuun ja sunnuntaina alkoikin muutosvaihdosten kautta suunta Ouluun ja sieltä maanantaina Sodankylään. Hiihtoloma oli alkava ja lähenee hiljalleen loppua. Takana ollen vallan veikeä ja piristävä loma, jolla jaksaa taas koulunpenkkiä jonkin aikaa.

Perjantaina alkoi muutto. Alettiin roudaamaan tavaroita, solusta yksiöön. Muutto saatiin suoritettua tavaroiden osalta perjantaina ja lauantaina olikin tiedossa sitten solun siivous ja pakastimen osto, koska yksiössa sellaista ollut.

Lauanataina sitten olikin solun siivousta ja pakasteessa olleiden tavaroiden roudausta + kaupoilla pyörimistä. Illasta myöskin pääsin järjestelemään tavaroita pakkauksistaan paikoilleen.

Sunnuntai joka piti olla järkkäily päivä olikin muuttunut uuteen uskoon: illasta junalla, koiran kanssa kohti Oulua. Junaan menoa ennen oli kuitenkin luvassa kirpparin kierto operaatio. Kirppikseltä löytyy cossiin kengät, 2 farkut ja KissKiss -purkki.+ ompelukamoja. Illasta sitten olin Oulussa ja vastassa Tomi. Tästä menimme moikkaamaan Hylzyä pikaisesti. Seuraava kohde olikin Tomin kämpille, jossa olivat tuon vanhemmat.

Kuvia yksiöstä: *klik*

Maanantaina autolla koko porukan voimin kohti Sodankylää.  Pysöhtymisiä ei pahemmin tehty matkan aikana, muutakuin parille hassulle tauolle. Perille päästyä kello lähenikin jo ilta kuutta.
Sodankyllässä oleva aika oltiin maanantaista torstai aamuun. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Kuopioon keskiviikkona, mutta koska junat menivät kökösti niin siirrettiin lähtöä torstai aamuun. Lapissa oltu aika meni kierrellen siellä sun täällä, näkemässä Maijaa ja Miraa, vierailemassa Tomin papan ja mummon luonna + valokuvaten ja paljon muuta.


Wilma ja Kapu. Nooh, noilla ei aivan nappiin mennyt, koska W'llä oli juoksunsa ja komensi aika nättiin tahtiin Kapua. Wilmalla oli oma turvaväli ilmoituksensa Kapulle. Paikoittain ei kuitenkaan ollut mitään rutinoitakaan Wilmalta. Wilma tosiaan, komensi Kapua, juoksujen takia ja mustasukkasuuden takia.

Lapista kuvia täältä: http://weetu.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+ja+reissut/Reissut/+Lappi+4-7-3.2013/

Torstaina aamusta aloitettiin Tomin kanssa matka kohti Kuopiota. Matka meni osaltani nukkuessa, Wilman kanssa lemmikkivaunussa. Kuopioon saavuttiin ilta kahdeksan aikaan ja siitä kilsan tallustelu kämpille.

Perjantaina luvassa oli keskustassa seikkailua, kaupoilla pyörimistä ja kampaaja, jossa sain ottiksein vihdoinkin kuntoon. Illasta Tomi kävi tapaamassa luokkalaistaan.


Lauantaina Anni saapui seuraamme ja kerettiin kolmisteen säheltää vaikka mitä. Käytiin kuvailemassa satamassa. Illasta piti Tomi saatella junaansa ja jäätiin möllöttelämään Annin kanssa kahdestaan kämpillein.

Sunnuntai. Satamassa kuvailua Annin kanssa ja sitten hetken möllötystä kämpille, kunnes Anni lähti omien seikkailujensa pariin. Tuon jälkeen aloin siivoilla kämppää kuntoon. Konelle möllöttelyä ja koiran kanssa säätämistä.

--------------

Tuleva viikonloppu on vika reissu tälle kuulle. Ouluun käypi tie jonne on tulevaksi useampi immeinen.
Pääsiäiseksi kuitenkin saan Kuopioon seuraa Pulmusta ainankin. Katotaan josko tänne yksiöön tupsahtaa pieni porukka viettämään pääsiäistä.

-------------

Cossit. Peruukki rahat laitettunnaa Tomille, kerta tämä lupautui tilaamaan peruukit.
Aileelle on kengät hankittunnaa. Samoin osa maskeerauskamoista / meikeistä.
Vivin asun tilanne on aika nollassa.
Noh, huhtikussa alkaa paremmin Vivin ja Aileen cossien työstö. Hankin tuossa kuussa kankaat ja aloitan tekemään asuja ja muun materiaalin hankinta painottuu huhtikuulle.

Hankinta listassa on siis kangasta, softista, maaleja, kenkiä, peruukit, piilarit ( mahdollisesti ), koruja ja paljon muuta. Huhtikuu ja toukokuu ovatkin sitten cossien teko aikaa, koska tarkoitukseni on saada asut AJOISSA ennen kesäDesua ( jonne ostinkin tänään vkl lipun ). Tässä kuussa siis tehdään toiminta suunnitelmaa asuja varten, jotta työstöön pääsisin kiinni heti huhtkuussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti