lauantai 4. elokuuta 2012

Sitä tätä ja tuota

Viime viikon loppupuollella meille alkoi tapahtumapainotteinen viikonloppu. Oli muuttoapuna olemista, seuraa, tilauseni tulivat ja vaikka mitä. Vallankivaa on ollutkin. Tämä Kuopiossa asustelu on tuntunut vallankivalta ja hyvältä päätökseltä.

Keskiviikkona ( 25.7 ) postissa tuli BlazBlue 3DS pelein ja KHR julistein. Illasta suunnattiinkin Annin kanssa KAMYssa käymään.

Torstaina käytiin koiralla ostamassa Mustista ja Mirristä juoksuja varten pökät. Samalla selvisi, että rakennuksen alakerrassa on toko ja agility areenat. Ah ihanaa, pitää selvittää hinnat ja sun muut. Postista oli tullut iso Asterix ja Obelix -julistein. Annin pikkuveli tullen illasta.

Perjataina postista puolestaan tuli tullut tilaamani kyltti. Koiravaroitus kyltti. Kyltti, johon liimasin rotutarran, coton de tulear....ja joka ei ole kovinkaan uskottava kuvankanssa.
Myöhemmin meille tullen Saara. Yöllä sitten valvottiin, sillä Tomi tulisi pakettiautolla tuomaan tavaroitaan ja majoittuen yön meillä.
Viikonloppu meni sitten Ikean ja kauppojen + oleilun merkeissä. Oli kivaa.

Seuraava ( aka menossa oleva ) alkuviikko sitten puolestaan meni oleilulla.

Keskivikkona sitten vieraaksi tänne kämpille tuli Annin kaveri.Illasta myöskin Krista, jota oli vallan mukava nähdä. Siitä viime kerrasta on varmaankin vuosi. Illasta sitten mentiin Kristan ja Saaran kanssa Henry's pubiin katsomaan bändin keikkaa, jossa Hannu ja Kalle ( Opisto ajoilta kavereita ) olivat jäseninä. Kuvia täältä: *klik*

Torstaina oli luvassa photosuuttia ja tässä mukana oli sitten Saarakin loppu päivästä.Päivä meni peruukin voimin ja satamassa käytiin päivän aikana ostamassa pehmikset. Samalla kamerallein kävi pieni tapaturma ja se pääsee Traocnin jälkeen huoltoon, joka tulee mahdollisesti maksamaan 200€...

Perjantaina päivästä keskustaan ja näkemään Sassea. Oujea. Nähtiin Sassen kanssa sitten viimeeksi noin vuosi sitten. Nyt kun tuokin on muuttanut Kuopioon ( n. 4km päähän ) niin näkee useammin. Höhöhö. Pyörittiin porukalla keskustasa ja myöhemmin sitten käytiin katsomassa Tean, Paulan ja Annin kanssa uusin Batman. Sasse skipaten leffan ja palaten kämpille bussilla.

Lauantai. Pyykkipäivä ja datausta. Kirppariltä löytyi Monsterit Oy leffa ja se kattottiin Annin ja Paulan kanssa.

Sunnuntaina sitten on luvassa illasta asemalle menoa, koska Paula pitää saattaa ja Tomia mennä vastaan, kun muuttaapi tänne Kuopioon. Katsotaan mitä muuta sunnuntaille onkaan luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti